Hengissä

Pihassa tehdään vihdoin -kolmatta viikkoa- niitä kuuluisia salaojia.

Siksi tämä suuri hiljaisuus.
Juoksen kuopan reunalle, haen ja vien lapsia, roikun taas kuopan reunalla. Soitan puheluita, vastaan puheluihin.
Notkun taas siellä kuopan reunalla kaivurimiesten kanssa.
Ravaa kunnan LVI-vastaava, vesivastaava, putkivastaava ja mitä lie.  Aina uusi naama ja uusi nimi-ei niissä pysy kärryillä. Kaikki polttavat tupakkaa niin että vaikka olen ulkona tuntuu että tukehdun niiden puolesta.
Kaivuri kaivaa ja peittää, ongelma, putki rikki. Roikutaan kuopan reunalla. Äijiä ravaa sieltä ja täältä ja viemäriautoa, kuvauspiuhaa, piirtäjää varten uusia mittauksia ja soittoja taas jollekin vastaavalle, että haittaako jos suunnitelmaa muutetaan kun on nyt näin.
Rämmitään savessa ympäri taloa, käydään kellarissa.
Haen ja vien lapsia joka välissä. Pissatan koiria.
En ehdi ruokakauppaan.

On löytynyt rikkinäinen likavesiviemäri toista metriä väärästä paikasta -tänään se vihdoin korjattiin.
Tuli siis urakkaan lisähommaa kun se viemäri pitää uusia myös pihassa ja talossa sisällä.
On löydetty maakaapeli väärästä paikasta mutta ollaan kaikki hengissä-toisinkin voisi olla. On tullut monta vuotta kuopsuteltua milloin lapiolla, milloin rautakangella noin millin päässä siitä kaapelista. Joka ei suinkaan ollut kuopattu syvälle, kuten kuuluisi vaan pintamultaan.

On siis savea, savea ja savea. Kaivureita ja autoja piha täynnään ja puutarha kaukainen unelma tuon saven keskellä.

Palaan kun kykenen raportoimaan.

Onni on taitava ja asiansaosaava kaivurimies ja apumies. Jos jotain hyvää kykenee löytämään.
Koko tänä reilun kahden viikon aikana ei ole juurikaan satanut (se on suoranainen ihme kun vertaa miltä koko loppukesä-alkusyksy vaikutti-kaatosateen lomassa tihkusadetta ja taas kaatosadetta).
Eikä myöskään ole tullut vielä kylmä.

Kannatti siis odottaa koko vuosi.