Saksassa keväällä käydessäni mukaan taimistolta tarttui myös tällainen kaunotar.
Nimilappu unohtui kurkata kuvatessa.
Kaunis miltei ruskea saksankurjenmiekka.
Sisukas siperiankurjenmiekka.
Pihassa kasvoi valtava mätäs siperiankurjenmiekkaa.
Kaivoin sen vuosi sitten maasta hurjalla työllä.
Tiesin sen muuten jäävän kaivurin alle.
Jaoin koko mättään pieniin paloihin, joita lapiolla maasta kaivaen tuli kaksi kottikärryllistä täyteen.
(siinä vaiheessa kaikki juolavehnä, paksu savi oli irrotettu)
Istutin sitä kaikkialle pihan varjoisaan penkkiin turvaan.
Jaoin ystäville ja tuttaville.
Toivoin sen nyt ylipäätään säilyvän hengissä hurjan siirron.
Se ilahduttaakin minua kukkimalla!
Todellista vanhan perennan sisua.
Ehkä kurjenmiekat tietävät että rakastan niitä yli kaiken.
Olen lukenut mystisiä kertomuksia kurjenmiekkojen oikuttelusta.
Miten ne kiusaavat puutarhureita leikkimällä primadonnaa.
Minä olen haalinut kurjenmiekkoja kaikkialta.
Ystäviltä ja tuttavilta vaihtaen,
turuilta ja toreilta,
taimistoilta suomessa ja ulkomailla,
jopa siemenestä kylvin tätä oman pihan vanhaa siperialaista.
Olipa kyseessä pieni jakopala virolaiselta mummolta
tai lentäen mukana rahdattu mullaton juurakko...ne kukkivat.
Monet samana vuonna, suurin osa seuraavana.
Vain muutamaa erikoisempaa olen joutunut odottamaan pari kesää.
Sekin oikeastaan oma vika, sillä toistaiseksi kurjenmiekkani kasvavat turhankin varjossa,
juuri tämän suuren salaojatyön vuoksi.
Tiesin sen tulevaksi ja siksi jo pari vuotta olen istuttanut iirikseni vain turvaan omenapuiden alle.
