Puunpuolustaja

8-vuotiaani on täysverinen luontoihminen.
Juuri hän kysyi minulta vilpittömästi pöyristyneenä ja kauhistuneena taannoin: "Miksi ihmiset on niin tyhmiä ja kaataa koko metsän?!"
(Kun vanhan kotimme lähellä ajaessa hän näki hakkuuaukeat, jotka olivat ilmestyneet meidän entiseen retkimaastoon-niihin nousee lähivuosina pienteollisuutta, taloja ja nelikaistettavan tien puuttuvat kaksi kaistaa.)

Mitä vastaat sellaiseen kysymykseen 6-vuotiaalle?

Juuri tämä lapsi halusi 6-vuotiaana luontokouluun. Se oli tarkoitettu ala-asteikäisille mutta koska lapsi oli reipas ulkoilija hän pääsi mukaan. Se syksy oli mahtava!
Kerran viikossa illalla luontokoululaiset kerääntyivät lähellä ólevaan historialliseen pihapiiriin ja retkeilivät eväin varustettuna lähiluonnossa. Tutkien ja ihmetellen. Viimeiset kerrat oli jo pimeää, silti he reippaina ulkoilivat koko sen parituntisen.

Samainen lapsi on, siitä asti kun oppi puhumaan, oppinut kaikki kasvien ja eläinten nimet.
Hän kulkee milloin haavin tai luupin kanssa ja tarkkailee kaikkea.

Nyt pihaltamme pitää kaataa vanha, huonokuntoinen, laho hopeasalava.
Se on todella hankalassa paikassa, pihan perimmäisessä nurkassa-isojen koneiden saavuttamattomissa.
Aivan kallellaan naapurin grillikodan suuntaan-tietysti. (kaikki risut ja roskat päätyvät naapurin pihalle)
Lisäksi koko sen puoleisen rajan on tähän asti vallannut enemmän tai vähemmän tiehä viidakko.
Olemme viidessä vuodessa raivanneet sieltä lukemattoman määrän vaahteroita. Sellaisia mistä moni maksaa sievoisia summia taimistolla-saadakseen valmiin puun pihaan.
Saksineet ja kaivaneet orapihlajaa pikkuhiljaa pois. Marjapensaita kymmeniä-lintujen kylvämiä.
Yhtenä vuonna leikkasin aivan alas valtavan jasmikkeen-se kasvoi takaisin.
Parina keväänä raivasin valtavaa-upeaa syreeniä jonka halkaisija sivu- ja pystysuunnassa oli yli 5 metriä!

Viime keväänä ja kesällä raivasimme kadun päästä rajaa loput suuret pensaat pois kaivurin alta.
Yksi jäi vielä, kun se oli ihan kaunis leikattuna. Kaivuri lopulta joutui senkin poistamaan viemärin tieltä.

Koko kevättalven olemme odottaneet puulle kaatajaa.
Nyt rajalla mahtuu vihdoin menemään nosturilla-ainakin melkein.
Ongelmaksi tuli se, että talvimyrskyt tekivät niin suurta tuhoa ettei ammattitaitoisista moottorisahan käyttäjistä näkynyt missään vilaustakaan. Ketään ei kiinnostanut projekti "pari pihapuuta" kun siivottavana oli metsiä ja satoja puita.
Vihdoin saimme yhden kiinni. Lupasi tulla. Ei kuulunut ei näkynyt.
Saatiin kiinni toinen, ei pääse kun sairaslomalla leikkauksesta.
Suositteli sitä, jonka ensin olimme saaneet kiinni.
Ei auttanut-uusi yritys.
Lupasi tulla...tulikin...lupasi että puut kaadetaan- joskus lähiaikoina.
Kului taas pari viikkoa-koivuun tuli lehdet, salava kukkii ja lehdet jo suuret.
Sanoin miehelle jo pari pahaa sanaa. Uusi hätyytys ja johan alkoi tapahtua.
Puunkaataja oli ehtinyt unohtaa meidät! (miinuspisteitä mutta nyt ei auta valittaa-kun on sentään tulossa)
Ilmestyi tänään katsomaan kuka tekee ja mitä ja metsuri siivosi rajalta loputkin kasvit pois. Huomenna tulevat nosturilla sitten sen salavan kimppuun!

Aivan kadun reunassa kasvaa punalehtiruusu. Olen kasvattanut sen itse siemenestä. Siirtänyt vanhasta pihasta mukaani tänne.
Se selvisi kaivurin kynsistä syksyllä. Nostettiin maasta ja kaivettiin takaisin.
Se oli jo hyvässä kasvussa.
Se vedettiin nyt julmasti moottorisahalla alas. Tiedän että se sieltä kasvaa, mutta rehellisetsi sanoen pahaa teki ja sydämestä kylmäsi.
Sen yli on kuitenkin pystyttävä ajamaan koneilla. Pari metrisen pensaan ylitykseen ei metsätraktorinkaan maavara piisannut.

Seuraavaksi meni suuri neilikkaruusu, joka kyllä muutenkin on pitänyt leikata alas. Kaivuri kaivoi sen talon kyljestä nosti vain paikkaan, jossa se saa jatkossa kasvaa. Se on niin huonosti laitettu että vaatii kuitenkin alasleikkauksen ja uuden mullan tyvelle ja voimaa.
Sen piikkisyys on kuitenkin hyvin luotaantyöntävää ja olen siirtänyt operaation miehelle. Hän on siirtänyt leikkauksen aina "huomiseen".
NO SUUUUURSUUUUUR SUUURR. Siinä meni ruusu alas.
Ei tehnyt samalla lailla pahaa kun leikkuu oli suunniteltu muutenkin.

Sitten päästiin sen suuren syreenin viimeisten isojen runkojen kimppuun. Olen säästänyt ne ihan siksi, että pihassa edes joku syreeni vielä kukkisi, kunnes uudet oksat kasvavat ja vankistuvat.
Pihassamme kun oli kolme sellaista valtavaa syreeniä ja leikkasin kaikki pois tässä viiden vuoden aikana.
Nyt meni nekin rungot ja koko syreeni. SUUUUUURRRRRRRSUUUUURRRRSUR.
Vieressä jasmike, joka oli jo ehtinyt kasvaa suureksi uudelleen-parissa kesässä!
SUUURSUUUUUUURSUURRRRRSUR.
Pari orapihlaja-aidasta jäänyttä vaahteraa, joita en vain ole jaksanut sahata käsin.
SUR SUR!
Pari marjapensaan tainta vielä niiden juurelta. SUR SUR SUR.

Koko raja on tyhjä.
Aika kauheaa, ja hurjaa mutta sieltä nuo vanhat pensaat taas nousevat ja vihdoin tuo puurähjä saadaan pois.

Huomatkaa voikukat kiinnitettynä kuoren koloihin koko puun ympäri...

Lapset olivat ne laittaneet puulle, koska se pian kuolee.

Seuraavaksi kun piha rakennetaan ja kasvatetaan kuntoon, puuhun ei taas pääsisi lainkaan käsiksi.

Ajattelin jossain vaiheessa, että koska salavan runko on mielestäni hurjan kaunis, sen voisi säästää.
Vihaan sellaisia typistettyjä kasveja että runko poikki ja sitten kasvaa tupsu päässä.
Kuitenkin se runko lahoudestaan huolimatta, on jotenkin ihana. Vino, paksu, kierteinen. Siinä on iso onkalo kyljessä. Ihan kuin jonkun kotikolo.
Järki voitti kuitenkin parissa vuodessa. (onhan minulla ollut viisi vuotta aikaa pohtia puun kohtaloa ja strategiaa: sahataanko itse, kuka sahaa....puu on ylhäältä laho joten siihen ei voi kiivetä ainoa vaihtoehto on nosturi)
Olin siis tehnyt surutyöni. Tosiasia on että runko vie neliömetrin tilaa!
Sen kohdalle saa yhden Potager-laatikon. Järkevää ja hyödyllistä. Ei tarvitse joka myrskyllä jännittää: Romahtaako naapuriin vai oman kasvihuoneen päälle.

8-vuotiaani mietteliäänä: "Äiti, miksei tuota puun runkoa voida säästää, kun se on niin kaunis?!"
*klunk*
Pyyhin salaa silmäkulmani ja hymyilin: "Taidat olla semmoinen puiden suojelija-rupeatko isona sellaiseksi?"
"JOO" kuului totinen vastaus lippalakin alta.

Selitin sitten kuten yllä, miksei puuta kannata enää pitää kun se on vaarallinen.
Kuulemma rungon voisi vaikka siirtää johonkin muuhun kohtaan pihalla kun se on vaan niin hieno.

*liikuttunut*

Lisään kuvia tuosta puunkaatotyömaasta, jahka ehdin iltasella ehkä etsiä kameran piuhan.

Lähitulevaisuudessa, jos huomenna ei ehdi. Kaatuu vielä iso koivu toiselta puolen taloa.
Sekin jo lahovikainen.
Sen jälkeen meidän maalla ei kasvaa omenpuita kummempaa. Tosin ne onkin niin suuria, että siinä puuta kerrakseen.
Lisäksi naapuritontit on niin täynnä isoja puita että näiden parin katoamista tuskin edes huomaa.

Puun viimeiset hetket

Potager muuttui kertalaakista aivan aurinkoiseksi.

Aiemmin mansikka ei jaksanut esim. tehdä marjaa kun puu varjosti niin paljon.

Loppuu murehtiminen myrskytuhoista. Aikansa kaikella.